kirjoitushistoriaa

Muutamia runoja aikojen varrelta. :)

Runot ovat vuosilta 2005-2011 ja
sekalaisessa järjestyksessä. 

Ajatus joka herätti minut kirjoittamaan, ajatus joka pyörii satunnaisesti vielä mielessä:

Aina mietin samaa, onko joku kirjottanut tästä aikaisemmin. Löytyykö ketään joka ajattelee samoin tai jolla on samat arvot?

Onko se sen vaivan arvoista että saa jonkun iloiseksi? Tai se että tekee jotain yhteisen asian puolesta? Kirjoittaminen, sanominen ja tekeminen ei välttämättä ratkaise ongelmia, mutta niillä voi olla sellaiseen pyrkimys. Tänään paistaa aurinko, paistaako se huomenna? Mieli on kummallinen asia, se vaihtelee usein aika nopeastikin. Huomenna voi sataa vaikka vettä. 

Katson monesti yöllä tätä suurimmaksi osaksi nukkuvaa kaupunkia ja mietin, kuinka karu tämä osaltaan on. Mutta kuitenkin osaltaan kauniskin. Mietin sitä kuinka ihmiset kulkee virrassa, pyörii siinä pyörässä, joka on saanut nykyisin yhä enemmän huomiota. Näen kuvan jossa seison ihmisvilinän keskellä pysäytettynä. En voi liikkua, enkä tiedä minne liikkuisin jos voisin. Katson vain sivusta voimatta tehdä mitään. Näen joskus myös toisen kuvan. Kävelen pois palavan talon luota. Tiedän siellä olevan apua tarvitsevia mutta en välitä. Kävelen pois kun minua tarvittaisiin eniten. 

Onko näiden kahden tilan, kykenemättömyyden ja välinpitämättömyyden välissä joku tila, jossa voisin oikeasti tehdä jotain, tai ajatus siitä että voisin. Mieli on kummallinen asia. Onko se sen arvoista että pelastaa jonkun päivän. Kuka pelastaa pelastajan. Vai onko pelastajan pelastus pelastaminen. Mitä väliä? Maailman parantamiseksi tarvitaan joka tapauksessa pieniä tekoja ja sanoja joilla saa toiset onnellisemmaksi.

Polku

Tallattu polku on lumen peitossa,

aikaisin aamulla satanut lumi on peittänyt sen.

Ei vielä yhtään jalanjälkeä,

teen ensimmäiset.

Järviruo’ot heiluvat tuulessa,

kuiskivat keväästä.

Pajunkissoiksi kutsutut pajun kukinnot

lämmittelevät vienon auringon valossa.

Rahtilaiva on juuri lähtenyt viereisestä satamasta,

raskaasti se liikkuu,

murtaa jäätä altaan.

Tummat pilvet peittävät auringon,

lumisade on palaamassa.

Astelen samoja jälkiä takaisin,

oikea jalka astuu vasemman jalan tekemään jälkeen.

Aarre

Polku on sulanut,

polun varrella olevat kasvit ojentelevat vihertäviä korsiaan.

Aurinko paistaa korkealta,

näen varjoni.

Taivaan rannassa kimmeltää,

meri on sulanut!

Hei meri,

miten voit tänään?

Kävelen rannan vierustaa,

hiekkaan puoliksi hautautunut simpukan kuori kiiltää auringossa.

Rantavesi tuntuu lämpimältä

kun poimin aarteen käteeni.

Pieni ja janoinen

Minä olen pieni ja janoinen,

auringon säteiden paahtama.

Hennot vihreät lehteni taipuvat kohti lämpöä ja valoa.

Meitä on täällä jo monta,

vihertävää lehteä janoista.

Osalla meistä on jo kauniit kukat harteillamme,

minullakin, siniset sellaiset.

Huudan vettä niin kovaa kuin uskallan,

pian vesipisaroiden paino liikuttaa lehtiäni.

Minä olen sateenlapsi,

maan kasvatti,

auringosta syntynyt.

Aurinko

Auringon lämpö saa lumen sulamaan,

vesitipat liukuvat jääpuikkoja pitkin maahan.

Lämpö saa lumenkin liukumaan alas katolta,

se muuttuu kosteaksi,

siitä voisi rakentaa vaikka prinsessalinnan.

Auringon säteet kulkeutuvat silmiin ja nenään,

kirkas valo saa tytön aivastamaan.

Auringonsäteet yltävät sydämeenkin asti.

Keltainen talo

Keltainen talo auringossa,

tuo muiston kesästä,

hiekkarannasta kultaisesta.

Keltainen väri lämmittää,

kuin kesäinen aurinko.

Talo on kuin aurinko.

Alussa olet vain sinä

Alussa olet vain Sinä:

Hei, Sinä!

Minä: Hmm, kuka?

Mutta on jotain muutakin,

Kukat kietoutuvat minuun,

soittavat kauniita säveliä,

korvani avautuvat.

Jostain kuuluu kuiskaus:

Taikaa päivääsi!

Olisin tahtonut seurata kuiskausta,

mutta iso ääni vieressäni:

Aika virtaa huomaamatta,

ajan saatossa, hyvästellen,

vaihtuvat vuodet,

jättävät jäljet.

Hetken on hiljaista,

en näe ketään.

Taas se ääni:

Mutta ei niitä huomaa,

ennen kuin käännät

valokuva-albumisi ensimmäisen aukeaman.

Kuiskaus:

Mihin vuodet ovatkaan vierineet?

Minä: En minä tiedä, kerro?

Mutta kuiskaus ei vastaa.

Aurinko nousee taivaanrannasta,

sokaisee silmäni.

Kuiskaus taas:

Valoa päivääsi!

Pyörin ympyrää

ja avaan silmäni,

mutta olen kadottanut Sinut näkyvistä.

 Anna linnun lentää

Sinä näet linnun.

Se on pieni ja värikäs.

Kätesi koskettavat, sen pehmeitä siipiä.

Älä satuta.

Linnulla on sydän,

sen sisällä paljon arvoituksia.

Höyhenpeitteen alla, piilossa.

Anna linnun lentää.

Anna sen nousta korkealle,

kokeilla siipiensä kantavuutta.

Jos se vaan onnistuisi omin avuin,

hentoisin siivin, lentämään.

Ensilumi

Katson ulos ikkunasta.

Näen kauniin valkoisen verhon laskeutuvan,

peittävän mustan synkkyyden.

Ei vielä yhtään jalanjälkeä,

ei vielä ketään tekemässä lumienkeleitä.

Tekisi mieli olla ensimmäinen!

mutta katselen vaan, mietin;

se on juuri kauneimmillaan juuri noin,

puhtaana, koskemattomana.

Kasvonpiirteet

Maalaan kasvonpiirteitä,

jokaisen yksityiskohdan.

Väritän ne,

miljoonia eri sävyjä yhdistän,

että on mahdotonta määrittää värin nimi.

Maalaan jokaiselle erityisen muodon,

pehmeäreunaisia muotoja,

epäsäännöllisiä,

sellaisia, joita ei ole kahta samanlaista.

Hän

Hän peittää huolellisesti

silmänalusensa,

kauniiseen valkeaan,

että silmät näyttäisivät pusseja tummemmilta.

Hän laulaa laulua,

on valmiina ääntämään seuraavat sanat oikein.

Hän leikkaa omenaa,

omenan viipaleet lentävät,

tekevät voltteja,

ne akrobaatit.

Hän istuu bussissa,

katselee ihmisiä,

ei pelkää katsoa silmiin.

Hän puhaltaa saippuakuplan ilmaan,

katselee kun pallo leijuu,

ajattelee itsensä pallon sisään,

leijumaan, kauas.

Talot

Talot seisovat

hiljaa paikallaan.

Yskähtelevät,

kun takka vähitellen kuumenee.

Hengitys höyryää.

Julkisivun kuurapeitteen

lämpö ravistelee.

Talot seisovat paikallaan,

hiljaa, valkoisen lumipellon keskellä,

toinen toisensa lomassa.

Ilma on tyyni,

eilinen lumimyrsky on laantunut.

Taideteokset

Katselen puita kuin lumottuna.

Joku on koristellut ne,

askarrellut ne,

ripotellut hopeahilettä,

timantteja, hopeisia strasseja.

Niin kauniita.

Kuin taideteoksia.

Ritarin ja prinsessan tarina

Kaunis tarina,

se tapahtuu vain kerran.

Mutta juoni on aina sama,

ritari saapuu,

herättää prinsessan.

Se tapahtui,

mitä ei koskaan tapahtuvaksi uskonut.

Keskiyön taika rauennut, se totta on vieläkin.

Tähdenlento varmistaa.

Mutta tämä ritari ei tullut valkoisella ratsulla,

ei omistanut kaunista kiiltävää pukuaan.

Tällä ritarilla oli jotain paljon arvokkaampaa,

jotain, joka totta on

Sadussa vain.

Meren kosketus

Eilen auringon lämmittämät aallot kastelivat hiukseni,

sivelivät ne suolavedellä,

Eilen tuuli toi mukanaan lämpimän merituoksun,

tuoksu ja tuuli silitteli hiukseni sileiksi.

Tänään aallot olivat poissa,

meri oli mennyt,

jättänyt jälkeensä pidemmän rantaviivan.

Kylmä tuuli puhalsi kasvoihin.

Ahdistus

Tyttö juoksee metsään,

sammalpeitteen suojiin,

varpujen alle.

Lämpimän mullan sekaan tyttö kaivautuu,

sulkee silmät, kuuntelee.

Metsän vaimea humina rauhoittaa,

tytön pelon karkottaa.

Metsä,

yhtä aikaa pelottava ja rauhoittava.

Timantteja

 

Puut tiputtavat vettä,

tyttö kävelee sammalmättäillä,

pienet varpaanvälit kastuvat,

sammaleet painuvat kasaan.

Pieni tuulenvire lakkaa,

sumu hälvenee,

ilma kirkastuu.

hetken hiljaisuus.

Yksinäinen lumihiutale leijuu jostain,

aivan tytön varpaiden juureen.

Toinen laskeutuu tytön kädelle,

sulaa heti pois.

Siroja kuin sokerihiput,

kevyitä kuin höyhenet.

pieniä timantteja,

kovia mutta kuitenkin niin hauraita,

että pelkkä käden lämpö voi sulattaa ne.

Kultaiset puut

Kultaiset puut hehkuivat auringossa.

Antoivat pukunsa loistaa ja kimaltaa.

Eilen.

Kauniit puvut vaihtuivat uusiin.

Timantein koristellut.

Raskaat timantit.

Jähmettää puut paikalleen.

Sinä piirtäjä

Sinä piirtäjä,

katson hentoja käsiäsi,

kuvittajan käsiäsi,

niin pieniä,

kuinka suuria kuvia ne saavatkaan aikaan,

nuo pienet kädet.

Piirrät ohutta viivaa,

vain kevyesti kynän kärki koskettaa paperin pintaa.

Vaihdat kären kulmaa,

saat paksumpaa viivaa.

Yhdellä kädellä,

ranteesi ja sormiesi liikkeillä,

luot täydellisen kuvan täynnä erilaisia viivoja.

Sinä piirtäjä,

maailmani kuvittaja,

olet kaunis,

luot ympärillesi vain kaunista,

rakastan kuviasi.

 Autio rakennus

Katson tyhjää rakennusta,

sen tyhjiä huoneita.

Papereita vuosien takaa,

joku on nekin joskus lukenut,

kirjoittanut niihin aikoja ja päivämääriä.

Katson tyhjiä portaita,

kuinka monta kertaa niistäkin

on kuljettu ennen minua.

Pöly peittää lattiaa,

siellä täällä pahvinen kahvikuppi

tai haarukka.

Rakennus huokuu surullisuutta,

kukaan ei enää istu kahvikuppi kädessä

valvomossa painellen nappuloita.

kukaan ei enää liikuta vanhoja työkoneita.

Valo lankeaa rikkinäisestä ikkunasta sisään,

se on enää ainoa,

joka liikkuu rakennuksessa.

 Pikkumiska

Katson sinun kiiltävää

harmaaraidallista turkkia,

valkoisena hohtavia viiksikarvoja.

Niin komea olet,

katujen kunkku kai.

Öisiltä retkiltäsi

väsynyt ja nälkäinen.

Minun oma pieni,

suureksi kasvanut,

pikkumiskani.

 Taika 

Joka puolella tuoksuu

inkiväärille, kanelille.

Värit tanssii ulkona

lumen pinnalla.

Sinulla on valkoiset villasukat,

kuusen neulasia jalkapohjissa.

 Enkeli

Pieni haavoittunut enkeli

älä pelkää enää

älä itke enää

sinut korjaan

säröt parannan, pukusi ompelen

sievän valkoisen,

kestämään seuraavan iskun.

 

 Koskematon

Koskematon kaunis valkea peittää maata.

Teen elämänjäljen maahan,

piirrän enkelin bussipysäkille,

tähden tienlaitaan,

kirjoitan i love you.

Ne hautautuvat timantteihin,

tai suurempi elämänjälki pyyhkii ne huomenna pois.

Koskematon katoaa.

Muistot

Muistot ovat eläviä, muistot tekevät niistä hetkistä taas eilisiä, muistot eivät vanhene. Muistot tuovat elämään monipuolisuutta. Kuvittele tilanne jossa sinä tiedät elämäsi olevan lopussa. Ja sinulle tarjoittaisi mahdollisuutta uuteen elämään, että eläisit hetken pitempään, mutta seurauksena olisi muistojen häviäminen. Sitten sinulta kysyttäisiin mitä mieltä olisit, kysyttäisiin suostuisitko. Vastaisitko silloin kyllä vai kieltäytyisitkö jyrkästi. Olisiko se sen arvoista? Onko muistojen menettäminen minkään arvoista? Ei, vastaus olisi ehdottomasti ei. Vastaukseni olisi ei. Luopuisin mieluummin muistojen rikastuttamasta elämästäni kuin eläisin elämääni ilmaan yhtäkään muistoa.

Muistot ja odotukset tekevät elämästä elämän.

Mitä jos?
Mitä tapahtuisi jos huomista ei olisikaan?
Mitä jos maailma tuhoutuisi yön aikana ennen aamua?
Mitä tapahtuisi jos aurinko laskisi taivaanrannan taakse
eikä palaisi koskaan? Tulisiko täysi pimeys?
Jos aurinko vaan sammuis?
Mitä tapahtuisi jos herätessäsi aamulla kello ei soisikaan?
Ja katsoessasi ulos siellä ei liikkuisi ketään?
Olisit ainoana ihmisenä maailmassa?
Mitä tapahtuisi jos maailman toisella laidalla
heräisi kans joku ihminen? Yhtä yksin kuin sinäkin?
Tapaisitteko te koskaan?
Mitä tapahtuisi jos herätessäsi eläisit
ihan erilaisessa maailmassa kuin
missä olit ennen nukkumaan menoasi?
Mitä tapahtuisi jos yhtenä aamuna
julistettaisiin täysi valta jokaiselle ja
säännöt kumottaisiin?Jos ihminen
tappaa itsensä täällä ollessaan omalla
käytöksellään, niin tappaisiko se vielä
nopeammin vapauden ja säännöttömyyden
seurauksena? Itsensä ja toisensa?
Mitä tapahtuisi jos tää kaikki muuttuis
täysin päinvastaiseksi yhden yön takia?
Mitä jos yliluonnollisuus menisi tieteen yli?
Onko se jo mennyt?